5G – Teknologia, joka muokkaa maailmaamme juuri nyt

Koronasäteitä, valtiovakoilua vai jotain ihan muuta? 5G on viettänyt paljon aikaa otsikoissa viimeisen vuoden aikana. Esimerkiksi Huawei on saanut huomiota kansainvälisesti ja on jopa suljettu ulos kilpailusta useissa maissa tietoturvaepäilyjen vuoksi. 5G:tä on syytetty myös koronaviruksen aiheuttamisesta, mikä on johtanut ihmisiä vandalisoimaan tukiasemia eri puolilla maailmaa (BBC).

5G on otsikoissa lähes viikoittain, milloin mistäkin syystä. Aiheesta uutisointi on ollut niin runsasta ja ristiriitaista, että ei ole ihme, että moni ihmettelee mitä 5G oikeasti tarkoittaa.

Uteliaisuus on varmasti yksi syistä joiden takia Google haut termille 5G ovat saavuttaneet huippunsa tänä vuonna. Huhtikuun paikkeilla piikkinsä saavuttanut hehkutus on pudonnut, mutta jatkaa selkeästi nousuaan verrattuna alkuvuoteen. Varsinkin Aasiassa ollaan erityisen kiinnostuneita 5G:stä, Amerikassa ei niinkään.

Suomessa ollaan tehty eniten hakuja uudesta verkkoteknologiasta muihin pohjoismaihin verrattuna. (Google Trends). Suomessa kiinnostus oli korkeimmillaan myös huhtikuussa, mutta uusi mielenkiinnon nousu on ollut jyrkempää kuin muualla maailmassa ja on nyt lähes samalla tasolla kuin huhtikuussa (Google Trends – Suomi).

 

Mitä 5G ylipäätään tarkoittaa?

5G:llä tarkoitetaan viidennen sukupolven verkkoteknologiaa, joka on tarkoitus ottaa laajamittaiseen käyttöön muutaman vuoden sisällä. 5G:n käyttöönotto on jo alkanut suurimmissa kaupungeissa ja mm. Verizon ilmoitti iPhone 12 julkistustilaisuudessa, että USA:ssa 5G-verkko on koko maan laajuinen jo 2021.

Monet matkapuhelinvalmistajat ovat tuoneet markkinoille uusia 5G-yhteensopivia malleja valmistautuakseen verkon laajamittaista käyttöönottoa varten.

Aikaisempaan sukupolveen eli 4G:hen verrattuna 5G tuo nopeamman tiedonsiirron, pienemmät viiveet, vakaammat yhteydet, sekä suuremman kapasiteetin. Verkon viipalointi mahdollistaa yksityisten yritysverkkojen luonnin. Näiden uudistusten odotetaan mullistavan tavan, jolla olemme yhteydessä kaikkeen ja kaikkiin.

 

5G ja ohjelmistokehitys

Uuden sukupolven verkkolaitteet avaavat ohjelmistokehitykseen uusia mahdollisuuksia, sillä ne mahdollistavat täysin uudenlaiset projektit, jotka ennen olisivat olleet liian verkkointensiivisiä.

5G:n kapasiteetti laitteille on jopa 1000-kertainen 4G:hen verrattuna (Thales Group), mikä mahdollistaa useampien laitteiden kytkemisen verkkoon, kuten esimerkiksi kodinkoneita tai erilaisia sensoreita avaten täysin uudenlaisia kehitysmahdollisuuksia.

5G:n odotetaan mullistavan Internet of Things (IoT) -sektorin, kun miljoonia uusia laitteita kytketään verkkoon nopeammilla ja vakaammilla yhteyksillä.

5G mahdollistaa myös pienemmän virrankulutuksen laitteille, mahdollistaen pieni tehoisten laitteiden tai sensorien vähäisen huollon tarpeen. VR-sovellukset tulevat uusien nopeampien siirtonopeuksien ja pienempien viiveiden takia yleistymään, ja niille avautuu uusia kehitysmahdollisuuksia teknologian valtavirtaistuessa. Ehkäpä lähitulevaisuudessa VR:ää hyödynnetään runsaasti arkipäiväisessä elämässämme.

Myös itseajavien autojen kehitys tulee varmasti hyötymään 5G:n pienistä viiveistä ja vakaista yhteyksistä. Myös datan keräys on mahdollista aiempaa laajemmin.

Aiemmin mainittujen uusien verkkoon kytkettyjen laitteiden ja sensoreiden sekä nopeampien siirtonopeuksien myötä dataa pystytään keräämään enemmän kuin ennen, sekä uusista että vanhoista lähteistä. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia esimerkiksi markkinoinnin ja ”Big datan” saralla.

Yhteenvetona: on tärkeää ymmärtää millä aloilla 5G avaa eniten mahdollisuuksia ja voidaanko esimerkiksi juuri sinun työpaikallasi hyödyntää uutta teknologiaa tulevaisuudessa. Futuristi Daniel Burris ennustaa, että seuraavan 48 kuukauden aikana nousee useita usean miljardin arvoisia yrityksiä.

Jännintä on, että monella tapaa 5G on jo täällä. Yritykset ympärillämme ottavat sitä paraikaa käyttöön. Tilannetta vahvistaa vielä koronan aiheuttama epävarmuus. Ihmiset etsivät varmuutta asioista, jonka he tietävät tapahtuvan, kuten 5G:n nousu. Kilpailu on alkanut. (Borrus.com)

 

Vertics odottaa 5G:n yleistymistä

5G:stä uutisoidaan paljon ja ihan syystä. Kyseessä on yksi suurimmista teknologiahypyistä useisiin vuosiin ja se tulee hyvin todennäköisesti mullistamaan tapamme vuorovaikuttaa toistemme ja maailman kanssa. Jokainen muodostakoon oman mielipiteensä siitä onko 5G hyvä vai huono asia.

Me Verticsillä ainakin odotamme innolla 5G:n käyttöönottoa ja vakiintumista arkeemme, sillä se avaa ovia uusiin mielenkiintoisiin ohjelmistokehityksen projekteihin, jotka eivät nykyteknologialla vielä ole toteutettavissa.

Asiakkaat ja ohjelmistotalot voivat nyt päästää valloilleen lapsekkaan mielikuvituksensa. Juuri sen avoimen lapsekkaan mielikuvituksen, joka ei ymmärrä sääntöjä. Miksi? Koska säännöt joihin olemme 4G:n myötä tottuneet saattavat hyvinkin jäädä historian vintille pölyttymään.

Jos sinulla on 5G:hen liittyvä ohjelmistoprojekti mielessä, ota yhteyttä hello@vertics.co – me olemme eturivissä, kädet pystyssä ja erittäin valmiita kehittämään tulevaisuuden softaa kanssasi.

× Voimmeko olla avuksi?