Suosituimmat ohjelmointikielet -vertailu (2020)

Suosituimmat ohjelmointikielet -vertailu (2020)


Suosituimmat ohjelmistokehityskielet vertailussa – 17 000+ ohjelmoijaa vastasi tutkimukseen

Ohjelmointikielet ovat jälleen kerran ajankohtainen aihe, kun SlashDatan uusin Q3 2020 ohjelmoinnin tila -katsaus julkaistiin aikaisemmin lokakuussa.

Tulokset

JavaScript on kolmatta vuotta putkeen suosituin ohjelmointikieli, kertoo SlashDatan suorittama tutkimus. Toista sijaa pitää Python ja kolmantena on Java.

Muita ns. valtavirtakieliä ovat C/C++, PHP ja C#. Kaikkien näiden kielten nykyistä sijoittumista voi todistaa alempana näkyvästä kuvasta.

JavaScriptin massiivinen suosio on jatkunut jo useamman vuoden ja viimeisen kolmen vuoden aikana yli viisi miljoonaa kehittäjää on liittynyt JavaScript-yhteisöön.

JavaScript mahdollistaa joustavan monialustaisen ohjelmistokehityksen erilaisten viitekehystensä, kuten esimerkiksi React Nativen tai Node.js:n avulla. JavaScript on Verticsillä artikkelin kirjoitushetkellä käytetyin ohjelmointikieli joustavuutensa ja monikäyttöisyytensä vuoksi.

Python on vakaasti kasvattanut suosiotaan vuosien varrella ja onkin taistellut ohjelmointikielien hopeasijasta Javan kanssa jo useamman vuoden ajan.

Yli 9 miljoonaa kehittäjää käyttää Pythonia projekteissaan, mikä oikeuttaa sen paikan yhtenä suosituimmista kielistä datan käsittelyssä ja koneoppimisessa.

Lähde: SlashData / Slashdata.co

Kuvan lähde: SlashData, sivu 20

Mobiilikehitys

Java on yksi mobiilikehityksen kulmakivistä, sillä se on perustana maailman yleisimmälle mobiilikäyttöjärjestelmälle – Androidille. Java siis toimii pääasiallisena ohjelmointikielenä kaikissa Android-sovelluksissa.

Vaikka Java onkin tippunut kolmossijalle ohjelmointikielien yleisyydessä, on senkin käyttäjäkunta vakaassa kasvussa ja varsin monilukuinen. Yli 8 miljoonaa kehittäjää kertoo nimittäin käyttävänsä projekteissaan Javaa.

iOS-ohjelmistokehityksen saralla Swift on kasvattanut suosiotaan siitä lähtien, kun siitä tuli Applen alustojen natiivisovellusten pääasiallinen ohjelmointikieli. Samalla vanhan oletuskielen, Objective-C:n suosio on laskenut tasaista tahtia.
Lähde: SlashData

Mitä tulevaisuus pitää sisällään?

Vähemmän suosituista ohjelmointikielistä vanhemmat Ruby ja Lua eivät juurikaan ole lisänneet käyttäjäkuntaansa ja ovat siten laskeneet vuoden 2019 alun jälkeen sijoille 11 ja 14.

Uudemmat tulokkaat Go ja Rust ovat kasvattaneet käyttäjäpohjaansa ja ovat olleet TOP 15 nousustaan lähtien samoilla sijoilla: 10 ja 13. Aika näyttää, tulevatko nämä kielet kasvattamaan suosiotaan myös tulevaisuudessa. Tutkimus toistetaan kahden kvartaalin välein eli saamme todennäköisesti tietää lisää vuoden 2021 alkupuolella.

Eräs lupaava tulokas on Googlen kehittämä Flutter. Se on Dartia ohjelmointikielenään käyttävä ohjelmistokehityspaketti (SDK), jonka on tarkoitus mullistaa monialustainen ohjelmistokehitys. Sen etuja ovat nopea kehittäminen, yhteensopivuus useille käyttöalustoille sekä käyttöliittymän yhteneväisyys jokaisella käyttöalustalla. (Lähde: Relevant, 2020).

Meillä povataan Flutterista lupaavaa haastajaa nykyään laajassa käytössä oleville JavaScript-pohjaisille kehitysalustoille. Jos Flutter kiinnostaa enemmän, niin lue ihmeessä myös syväluotaavampi artikkelimme, joka keskittyy nimenomaan Flutteriin.

Seuraamme tiiviisti uutisia niin vanhoista kuin uusistakin ohjelmistokehitysteknologioista varmistaaksemme, että pysymme ajan hermolla ja hyödynnämme aina parhaiksi todettuja teknologioita työssämme.

Jos sinulla tai yritykselläsi on mielessä mahdollinen ohjelmistoprojekti, me Verticsillä autamme mielellämme. Ota rohkeasti yhteyttä hello@vertics.co ja kerro ideasi! Voit myös ottaa yhteyttä helposti WhatsAppilla tai puhelimitse sivun alalaidasta.

Blogiin liittyvä tutkimus löytyy kokonaisuudessaan täältä: SlashData. 2020. State of the Developer Nation, 19th Edition.

Ota yhteyttä.Me vastaamme heti.

Tai ota suoraan yhteyttä meihin
Tai lähetä viesti lomakkeella

Lue myös